Kipinä-tavoite- ja unelmapuhe

Terveys palautuu – tunnen voimaantuneeni jälleen. – Perheeni huomaa, että olen jälleen iloinen ja energinen ja jaksan tehdä kaikkea, mitä oikeasti haluan.

Elämä on tasapainossa. – Vapaa-aikaa on riittävästi. – Pääsen toteuttamaan haluamiani asioita niin työssä kuin vapaa-aikanakin.

Tässä blogissa on vuoden 2017 KIPINÄ-koulutuspäivissä olleiden ihmisten kirjoituksia heidän unelmistaan ja tavoitteistaan. Pääsimme kiinni unelmiin ja tavoitteisiin KIPINÄ-tehtävien avulla: KIPINÄ-unelmalahjakortti, KIPINÄ-aarre ja KIPINÄ-ihme.

Unelmapuheesta käytän usein nimitystä tavoitepuhe. Unelmat ovat tavoitteita, joita kohti haluamme suunnata elämässä tai mitä haluamme elämäämme lisää. Unelmat voivat toimia valonheittäjinä tarvittavan ajanjakson ja niistä voidaan myös luopua matkan varrella tai maalin päästyä. Unelmien tehtävänä on antaa meille energiaa ja voimaa. Voimme tarvita niitä eniten juuri silloin kun olemme väsyneitä tai allapäin. Huolissani olen silloin, jos nuorella ihmisellä ei löydy juuri ollenkaan unelmapuhetta tai tavoitepuhetta. Silloin mieli on täysin kiinni eikä anna tilaa valolle.

Kirjoittaessamme ylös haaveitamme ja unelmiamme, olemme täysin auki sekä itsellemme että lukijalle. Unelmien ja tavoitteiden kirjoittaminen tai sanoittaminen jäsentää ajatuksiamme. Se tuo esille kipupisteitä, mahdollisuuksia, elämäntilanteen kiitollisuuden aiheita ja muutostoiveita, sen mitä eniten tarvitsemme sekä paljon muuta.

Meillä ihmisillä on paljon ihania toiveita ja unelmia. Lisäksi niille löytyy yhtäläisyyttä. Unelmoimme usein siitä, että saisimme rauhassa ja vapaasti toteuttaa itseämme. Haluaisimme elää kiireettömästi ja stressittömästi. Haluaisimme löytää sisäisen rauhan ja olla onnellisia sekä tyytyväisiä elämäämme. Haaveilemme myös omasta kodista, mökistä, omasta saunasta ja omasta yrityksestä. Odotamme aikaa luovuudelle, kädentaidoille, leivontaan tms.

KIPINÄ-koulutusryhmien unelmia ja tavoitteita lukiessani sanoin ääneen useasti, että voi, oi … , johtui siitä, että haluaisin niin auttaa näitä ihmisiä löytämään sen aarteen, mitä he tavoittelevat – mahdollistaa ihmeen, jota he toivovat. Toivoisin niin, että nämä ihmiset ehtisivät kokea elämässään sen, mitä he tällä hetkellä eniten tarvitsevat ja unelmoivat. Toivon, että heidän elämänsä ei menisi ohi niin, että joutuvat vain odottamaan levollisuutta, kiireettömyyttä ja sisäistä rauhaa. Kiireettömyys on monen ihmisen tavoite ja toivon, että me pystymme kääntämään kellon niin, että saamme enemmän aikaa itsellemme ja läheisillemme.

Unelmissa oli mahtavia, hyvinkin pitkälle mietittyjä yritysideoita. Pidän peukkuja ja toivon kovasti, että nämä unelmat saavat tuulta purjeisiin! Ihanat yritysideat saivat minut useasti hymyilemään ja naurahtamaan ääneen. Niissä on voimaa!


KIPINÄ-koulutusryhmien unelmia ja tavoitteita


KIPINÄ-unelmalahjakortti

Hyvinvointivuosi ”sapattivuosi” omaan henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin keskittyen. Vuosi olisi täydellistä rentotumista jossakin luonnonkauniissa paikassa, missä kokki valmistaisi minulle ja ystävilleni terveellistä kasvisruokaa. Ohjelmana olisi pt:n kunto-ohjelma, lempeää joogaa, NLP:tä ja muuta henkistä kasvua tukevaa koulutusta sopivasti annosteltuna.

Ostaisin unelmien asunnon meren rannalta. – Pitäisin töistä välivuoden ja lähtisin jonnekin, jossa voin elää paljain varpain vaikka kokonaisen vuoden. – Kouluttautuisin vaikka mindfullness-ohjaajaksi tms. hyvinvointivalmentajaksi.

Yhdessä perheen kanssa pidemmälle matkalle – Kodin remontointi (oma ja äidin koti) – ylimääräiset hyväntekeväisyyteen

Vapaa työ – ei aikaan tai paikkaan sidottuna – Käsityön ilosanoma kulkee työssäni, jolloin voin itse päättää mitä, milloin, kenelle ja missä.

Viikon patikointimatka Euroopan vuoristossa, joka syksy ja kevät läheisten seurassa.-Uusi talo sekä vapaa-ajan talo meren äärellä. Oivallus: En oikeasti tarvitse 1,5 miljoonaa.

Raha voisi olla pesämuna koululle, jossa on hyvä olla henkisesti ja fyysisesti. Sisäilmapuhdaskoulu, jossa oppilaita ja opettajia arvostetaan.

Haaveiden talo – viihtyisä: oma piha ja puutarha – avara: kaunis sisustus, iso ja tilava – valoisa: yhdessä tasossa – hyvä kulkuyhteydet – oma sauna

Asuminen mökillä: mökkiremontti – mökki ympärivuotiseksi asunnoksi – Liikkuminen: isompi vene ja hydrokopteri

Vapaata töistä: aikaa perheelle ja ystäville – matkustaminen – kielten opiskelu – liikunta – muut harrastukset

Jäisin virkavapaalle ja tekisin kaikkea, mihin ei normaalielämässä jää riittävästi aikaa ja rahaa. – Matkustelisin pitkään. – Harrastaisin luovia asioita (piirtämistä, käden taitoja yms.) – Perustaisin oman ”pikku puuhapajan”, ”bisnes” – Suorittaisin lentolupakirjan

Jakaisin rahat perheen ja siskojen kanssa. Ostaisin omalla osuudella uuden mökin.

Talo meren rannalla – Ympäri maailman perheeni kanssa – Hyväntekeväisyys: nuoret, lapset, Amnesty, oma säätiö – Opiskelu lääkäriksi

Hyvinvointikeskuksen perustaminen: terveys, ohjaus ja valmennus – Oman yrityksen kehittäminen

Aikaa ja paikka keskittyä kirjan kirjoittamiseen

Erämatkailuyritys Lapissa, jossa Revontulien tarkkailuun sopivat yöpymiskodat ja …??

Kouluttautumisen tai työkokemuksen kautta hankittu osaaminen ruoanvalmistusalalle ja leivontaan – Pitopalvelu, joka järjestää juhlia ja tilaisuuksia. Lisäksi haluaisin opettaa/kouluttaa arjen taitoja (ruoanvalmistus, leivonta jne.) nuorille. Samalla haluaisin kauniin ja toimivalla paikalla olevan kiinteistön pitopalvelun toimintaa varten, jossa myös hyvät opetustilat.

Jättäytyisin virkavapaalle töistä. – Perustaisin oman yrityksen: Kissakahvilan – kissahoitolan. – Miettisin sitten myös muita yritysideoita. Ehkä pitopalvelua, myymälää tms.

Eläketili, josta vapautuu 3000 euroa kuussa vapaaseen käyttöön.


KIPINÄ-aarre

Olen löytänyt käsityön opetukseen jotain täydellisen uutta, mikä havahduttaa ja osoittautuu tähdeksi.

Olen edelleen töissä erityisopettajana ja pidän työstäni todella paljon. Olen myös opetuksen kehittämistehtävissä ainakin jonkin verran.

Asun kauniilla paikalla meren äärellä. Kotini on kaunis ja värikäs. – Saan vapaasti ilmaista itseäni omassa elämässäni. – Olen terve ja tasapainossa kaiken suhteen.

Olen saanut tehdä monipuolista ohjaustyötä hyvin erilaisten opiskelijoiden kanssa. Yhdessä olemme kohdanneet haasteita, asettaneet tavoitteita ja nähneet jo toteutuneita unelmia.

Elämä on tasapainossa. – Vapaa-aikaa on riittävästi. – Pääsen toteuttamaan haluamiani asioita niin työssä kuin vapaa-aikanakin.

Olen suorittanut NLP-koulutukset ja osallistunut Ihminen tavattavissa –koulutukseen. Olen ryhtynyt yrittäjäksi ja voin itse määritellä työni ja työtahtini.

Minulla on oma opo-luokka, jonka olen saanut sisustaa itse. Sen välittömässä läheisyydessä on työhuoneeni. Minulla on hyviä ideoita sekä yksiö- että pienryhmäohjaukseen.

Lapset voivat hyvin ja ovat löytäneet omat polkunsa. – Edelleen onnellisesti naimisissa – Terveenä ja mukavassa työssä

Opiskelupaikka opo-opinnoissa

Ostaisin turvapaikkoja turvapaikanhakijoille.

Vahva parisuhde – Jatko-opiskelun kautta uutta näkökulmaa työhön (edelleen ohjausta silti)

Olen eläkkeellä ja elän rikasta elämää henkisesti. Teen vapaaehtoistyötä, harrastan monia ja erilaisia asioita – Suojelen luontoa ja pidän huolta lapsistani ja puolisostani. – Yritän pysyä terveenä ja olen kiitollinen.

Uusi mökki lähempänä kotia

Olen löytänyt unelmieni työpaikan ja saan ohjata, opettaa ja kehittyä työssäni.

Työtilanne on rauhallinen. – Väsymys on väistynyt.

Teen ohjaustyötä yrityksessäni. Yksityishenkilöillä on mahdollisuus valita ohjauspalvelut opo-seteleiden avulla. Olen myös mukana kehittämässä ihmis- ja osaamislähtöistä työnhaku- ja rekrytointimenetelmiä.

Pienryhmätyöskentely sekä ura- ja jatko-opinto-ohjaus pienryhmissä ovat osa oppilaitoksen ohjausta. Lisäksi pienryhmiä toimii motivaatioon ja tsemppaukseen liittyen. Ryhmät ovat tuottaneet selkeitä tuloksia.

Olen perustanut oman yrityksen: kahvilan tai matkailualan yrityksen. Se sijaitsee kauniilla paikalla meren tai järven rannalla. Se työllistää minut ja perheeni hyvin. Viihdymme hienosti.


KIPINÄ-ihme

Toimin luovassa ammatissa (taide, ohjaaja). – Olen vapautunut ajatuksissani (instituutio ei sido). – Olen iloinen ja onnellinen ja tämän huomaavat myös muut. – Arkeni on tutkimusmatka ja elän sitä rohkeasti.

Täydellinen muodonmuutos – sulava, solakka, uusi minä, joka huolehtii itsestään.

Olen saanut vauvan.

Olen löytänyt sisäisen rauhan ja hiljaisuuden, joka näkyy levollisuutena entistä kuuntelevampana ja tukevana.

Vakaa ja pysyvä tilanne – ei tarvitse tehdä koko ajan uusia suunnitelmia – Perhe ja ystävät huomaavat tämän onnellisuudestani ja elämänilostani

Olen tasapainoinen, hyväntuulinen, energinen ja pirteä. – Päivien sisältö tuo hyvää oloa ja energiaa. – Saan paljon aikaan.

Perheemme asuu ulkomailla mieheni työn vuoksi. – Opimme uuden kielen ja kulttuurin sekä paljon itsestämme. Miehen ei tarvitse viettää viikonloppuja puolustusvoimien harjoituksissa. Äitini on saanut ja suostunut ottamaan paikan hoitokodista.

Maailman poliittinen tilanne on vakaampi eikä tarvitse pelätä turvallisuustilanteen romahtamista.

Onnellisempi ja tasapainoisempi – Näkyisi minussa niin, että olisin rennompi ja rauhallisempi.

Unelmalahjakortin saaminen: tauko töistä ilman palkkahuolia mahdollistaisi vaikka mitä – Tauko työstä, itsensä toteuttamista, opiskelua jne. – Enemmän aikaa elämälle: kiireettömyys, luovuus jne.

Minulla on uusi mökki. Minä ja ystäväni viihdymme siellä. Nautin mökkielämästä.

Olen löytänyt oman kodin ja elän siellä tasapainoista ja onnellista elämää. Minulla on positiivinen elämänasenne ja nautin elämästäni.

Saan lisää rohkeutta toteuttaa unelmia. Perhe huomaa varmasti muutoksen!

Terveyden ylläpito: hyvinvointi, iloisuus, harrastukset

Minusta tulee luova, intoa pursuava henkilö, joka on lopettanut asioista tuskailemisen ja stressaamisen. Kaikki onnistuu kuin luonnostaan … tanssahdellen.

Terveys palautuu – tunnen voimaantuneeni jälleen. – Perheeni huomaa, että olen jälleen iloinen ja energinen ja jaksan tehdä kaikkea, mitä oikeasti haluan.

www.minnakattelus.com

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s